30. kesäkuuta 2013

Lähivihanneksia

Meidän kylällä on arkipäivisin vihanneskärry, johon tuodaan joka aamu tuoreet tuotteet lähituottajalta sesongin mukaan.

Ihan mahtava juttu meidän mielestä! Tarkoitus olisi hakea kärryltä kasvikset viikottain, kun ovat ihan sopivan vaunulenkin päässä. Lisäksi pienen pienellä kyläaukiolla on muutamana aamupäivänä viikossa kaksi herttaista mummelia myymässä oman puutarhan ja metsän satoa, mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa ja sieniä <3

Aika näyttää nautitaanko kärryn ja mummeleiden antimista koko kesä, vai saadaanko satoa omistakin viljelmistä. Omassa puutarhassa on nyt perunaa, maa-artisokkaa, kesäkurpitsaa ja mansikkaa (ja tietysti nuo marjapensaat ja hedelmäpuut). Vitriinissä on tällä kertaa erilaisia tomaatteja.

Omia tai muualta läheltä, herkullinen kesä joka tapauksessa edessä :) Ja tiedoksi vain, että loppukesästä ja syksystä tulee taas omenantäyteinen. Voihan...me ollaan taas lirissä!

Mistä teidän muiden kesäherkut tulee, omasta puutarhasta, torilta vai kaupasta?

27. kesäkuuta 2013

Seijan jakkara

Juhannuksen mökkireissulta mukaani lähti soma pieni jakkara, kun oli raukka vanhassa mökissä toimettomana. 

Se toimii istuimen lisäksi myös pienenä pöytänä.

Ja onhan se myös kaunis katsella.

Ja niin herkullisen värinen.

Divaanin kaverina aika täydellinen :)


(Pakollinen kukkakuva ;) Viimeiset lupiinit <3)

Pohjassa lukee SEIJA. Miehen tädille terveisiä, että tää on meillä nyt, jos kaipailet :)

23. kesäkuuta 2013

Keskellä kesää

Suurin osa keskikesän juhlasta on kulunut kotona omalla porukalla tyttöjen helmat hulmuten kukkia keräten :)

Juhannuspäivänä pyörähdettiin mökillä pitkästä aikaa!

Tässä mökissä on sitä jotain. Sellaista kesän taikaa <3 Ihana porukka ja hyvä fiilis, satoi tai paistoi.



Vanhasta mökistä lähti matkaan yksi soma jakkara <3 Sisäkuvia siis luvassa seuraavaksi, kunhan ehdin jossain vaiheessa kuvata ja jossain toisessa hetkessä postata. Mun normaali postausaika, eli isosiskon iltapuuron aika (ja vielä aika pitkälti sen jälkeenkin), on tällä hetkellä pyhitetty pikkusiskon yötankkaukselle, joka kestää ja kestää ja kestää..Onneksi pieni jaksaakin sitten yhdellä syömisellä aamuun asti :)

Kuinkas teidän keskikesä vierähti? Kuullaan pian taas :)

19. kesäkuuta 2013

Ristiäiskukat osa 3

Vielä viimeinen osa ristiäisten kukista ja eiköhän tämä aihe ole sitten käsitelty!

Halusin kukkien olevan meidän näköiset, rennot, rönsyilevät ja hivenen leikkisät ;) Visio oli itsellä aika selvä, sen vuoksi myös nämä kukat tuli kasattua kokoon omalta pihalta (pionit kaupasta).

Mukana taas akileijaa.

Pioneita.

Lupiineja.

Kahdesta edellisestä postauksesta löytyypi muut kastejuhlan kukat :)

Tytöt nukkuvat epähuomiossa samaan aikaan päikkäreitä! Tällaista ajallista virhearvioita tytöillä ei olekaan monesti sattunut, joten äiti taitaa nostaa hetkeksi jalat ylös, hörppiä hiukan kahvia ja syödä palan tai kaksi Kung Fu Pandan suklaata, isosiskon sanoja lainatakseni :D Siis Pandan tummaa suklaata kaapista hakemaan nyt heti, tätä hiljaisuutta ei ehkä kauaa kestä ;)

18. kesäkuuta 2013

Ristiäiskukat osa 2

Kastepöydän kukissa lilan sävyjä omalta pihalta.

Akileijaa <3


Kurjenpolvea <3

Ruohosipulia :)


Vanhassa siirappipullossa <3

Osa 3 vielä luvassa :)

17. kesäkuuta 2013

Ristiäiskukat osa 1

Terveisiä kaikille mun kukkakuviin kyllästyneille, täältä tulee taas :D

Eiliset ristiäiset takana ja arki taas edessä. Kauniit kukat onneksi pitävät hetken vielä mukavissa juhlatunnelmissa :)

Rakastuin aivan täysin näihin omin pikku kätösin tehtyihin asetelmiin, joista ensimmäisessä pioneja ja vuohenputkea (jos vain saan muutkin kukat kuvattua, niin nekin varmaan tallentuvat tänne :)).

Pionit kaupasta ja vuohenputket näppärästi omasta pihasta :D

Vuohenputket kuvastakoon vaikka pitkäjänteisyyttä, periksiantamattomuutta ja selviytymistä elämässä :D

Edellisten lisäksi myös herkkyyttä ja kaikkialle ympärilleen levittyvää kauneutta <3

Aika näyttäköön millainen tuosta meidän pikku E:stä sitten kasvaa <3

Ihana, soma ja omanlaisensa varmasti joka tapauksessa <3

Kiitos vieraille <3

14. kesäkuuta 2013

Minilomalla

Muutama hetki kukkapenkissä (mieluiten joka päivä), niin tämä äiti pysyy tyytyväisenä! Kuin minilomalla kävisi :)

Monta päivää on taas kulunut pihalla touhuten, eilenkin taas useampi tunti. Ensin isomman kerhoilun aikana, kun pienempi nukkui ja iltapäivällä isompi innostui leikkimään rikkaruohokasassa, jota sain ahkeroida suuremmaksi :) 

Onneksi tänään sataa, niin saadaan valmisteltua sunnuntaisia ristiäisiä sisällä!

Ristiäisten jälkeen on ehkä pakko minilomailla vähän lisää ja käydä ostamassa puutarhamyymälästä hiukan taimia! Ihan vanhojen perennapenkkien täytteeksi vain ;)

Kurjenpolvet ovat pääosassa saunan edustalla olevassa perennapenkissä, jonka perustin viime kesänä karviaispensaan ja yhden omenapuun väliin. Sopivat hyvin tällaiseen rönsyilevään puutarhaan, jossa kaikki on vähän heikun keikun :D

Kommentteihin vastaaminen laahaa nyt pahasti perässä mutta lupaan vastata ihan jokaiseen tuota pikaa :)

Kaunista viikonloppua teille!

10. kesäkuuta 2013

Omenatarhassa tapahtunutta

Luvattoman monta päivää on mennyt edellisestä postauksesta! Rehellisesti sanottuna, blogi ei ole paljon mielessä pyörinyt, eikä varsinkaan koneella istuminen. Me ollaan oltu pihalla, sitten ollaan oltu pihalla ja...kerroinko jo, että ollaan oltu pihalla :D Sisällä ollaan piipahdettu nukkumassa aina silloin, kuin nukkua kuuluu :)

Niin paljon ollaan puuhattu, etten enää edes muista, mitä kaikkea. Tulevana sunnuntaina vietettävät ristiäiset pitävät arjen pyörityksen lisäksi sen verran kiireisenä, että saattaa tästäkin viikosta tulla näillä blogikulmilla hiukan hiljainen. Ja hei, kiitos kaikille edelliseen kommentoineille, toivottavasti ennätän vastaamaan kommentteihin pian!

Asiasta toiseen. Tuossa aikaisemmin mietin kasvokuvatreenauksen tarvetta ja 4-vuotiaan neidin malliksi saamista. No nyt sain neidin suostuteltua muutaman minuutin kuvaustreeniin. Lahjoin yhdellä kuivatulla mansikalla :D Muutama ihan kaunis kuva saatiin (ei ehkä kuvausteknisesti). Treenaaminen tuntuu aika haastavalta, kun tuon ikäinen ei ainakaan käskemällä paikallaan pysy...tarkennukset missä sattuu, valon tulokulmien huomioimisesta puhumattakaan!

Suurin osa kuvista menikin enemmän hauskan puolelle :)

Ja lopuksi päädyttiin taas salaa kuvaamiseen ja jälleen selkäpuolelta!

Kivaa uutta viikkoa, kuullaan taas pian!

5. kesäkuuta 2013

Uudessa Kotivinkissä

Jo hiukan yli vuosi sitten saatiin neidin kanssa huippumukavia vieraita! Jonna Kivilahti ja Krista Keltanen kävivät meillä kylässä ja voi että meillä oli kivaa :) Juttua ja kuvia on odoteltu tässä tovi mutta ovat kaiken odotuksen arvoisia! Kuvia katsellessa sitä huomaa miten nopeasti tämä emäntä laittaa vaihtaen huonekalujen järjestystä... harvassa ovat ne kalusteet, jotka ovat edelleen samoilla paikoilla :D Ja toisaalta huomaa, miten jotkut hommat ovat juuri samassa tilassa kuin vuosi sitten, kuten keittiön puolipaneelin putsaus :D Kaikki aikanaan ja asiat tärkeysjärjestykseen, kuten tässä huushollissa on tapana.

Tässä teillekin muutamia kuvia nähtäväksi ja lisää löytyypi uusimmasta Kotivinkistä :) Kiitos Jonna ja Krista päivästä, se oli ikimuistoinen. Voin kertoa, että pikku-neiti muistaa teidät vieläkin <3










Kuvat: Krista Keltanen