2. huhtikuuta 2013

Ihanat daaliat

Me ollaan oltu pihalla koko pääsiäinen! Istuttu auringossa, leikattu omenapuita, nautittu neidin hiekka/muta/vesi/lumi-kokkauksista, katseltu hupenevia hankia...

Muutama kukkapenkkikin on jo lumivapaata aluetta <3 

Olen koko talven miettinyt mihin daalian mukulat mahtoivat syksyllä joutua, pääsivätkö ne koskaan kellariin asti. Sekin mysteeri selvisi, eivät päässeet...vaan ovat raukat jääneet verstaaseen kovien pakkasten runtelemaksi. Aika ankea oli näkymä laatikossa :/ Täytynee hakea uudet juurakot kaupasta, ovat niin kauniita!

Edellisinä vuosina olen esikasvattanut taimet sisällä huhtikuun alusta alkaen, nyt mietin mahtaisivatko ehtiä kukkia, jos laittaisinkin suoraan daaliapenkkiin myöhemmin keväällä? Paikka on kuitenkin lämmin ja suojaisa (ja ihan etelässä asutaan). Onko teillä daalioista kokemuksia?

19 kommenttia:

  1. Itsellä ei ehtinyt kukkia kokonaan, mutta voi olla, ettei paikka ollut kaikkein aurinkoisin. Asustelen 2-vyöhykkeellä. En ole kyllä sen koommin kokeillutkaan vaan esikasvattanut tai ostanut jo kukkivana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että voisin kokeilla tänä vuonna suoraan maahan laittamista. Täytyy toivoa, että paikka on riittävän lämmin runsaaseen kukintaan :) Kukkivanakin tosiaan voisi ostaa...muistelen, että meidän torilla on niitä keväisin/kesäisin ollutkin.

      Poista
  2. Olen istuttanut ne suoraan kukkapenkkiin, täällä meren ympäröimänä syksy onkin pitkä ja lauha. Mutta eivät ole päässeet kukkaan, kun syksyllä hiljenevä kylä saa peurat tulemaan röyhkeämmin pihoille, ne syövät daaliat aina ihan tapeiksi. Vähän hullun hommaa tämä puutarhurointi... silti talvetan juurakot ja tänä vuonna taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan ainakin yrittää suoraan maahan laittamista...en taida nyt jaksaa sitä esikasvattelua, kun on tätä muutakin kasvattelua ;) Ja ensi syksynä kannankin sitten omin käsivoimin nuo juurakot kellariin asti :)

      Mua kyllä harmittaa nuo röyhkeät peurat, joista sun puutarha tuntuu kärsivän kovasti! Mites se aita...

      Poista
  3. Olen istuttanut suoraan kukkapenkkiin, aloittavat kukinnan syyskuussa ja kukkivat pakkasiin saakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla nyt pakko kokeilla suoraan maahan laittamista tämän oman tän hetkisen "rajallisuuden" vuoksi...

      Mulla on kukinta alkanut esikasvatettuna jo heinäkuussa ja kestänyt tuonne pakkasiin...testiin menee, milloin kukinta alkaa suoraan maasta...

      Poista
  4. Etelässä voisin hyvinkin jättää daaliat lämmintä maata odottamaan. Täällä Keski-Suomessa Suomenselän pohjoisemmalla puolella en sitä viitsi kokeilla. Juurakot ovatkin vielä kellarissa odottamassa multalastin hakemista. Viime vuonna jäi vahingossa yksi juurakko liian pitkään syksyllä ulos, harmittaa oma moka, ovat sen verran hienoja kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin kävi vahinko syksyllä, kun jäivät tuonne verstaaseen laatikossaan. Muistan, että tuolloin supisteli vaarallisen paljon eikä isäntä antanut mun kantaa laatikkoa kellariin...taisivat jäädä verstaan terassille tuolloin, josta isäntä on ne korjannut sisälle asti...enkä ole muistanut perään kysellä...

      Hienoja kasveja tosiaan ovat ja ihan mun lemppareita! Nyt ei auta muu, kuin ivestoida uusiin juurakoihin ja syksyllä olla itse laatikonkantokunnossa :)

      Poista
  5. Itse juurrutan aina ensin ruukussa sisällä, mutta äitini on vanhoilla päivillään oikaissut tässä asiassa. Hän istuttaa juurakot ulos penkkiin sellaisinaan ja vetää monta kerrosta hallaharsoa päälle. Ihan hyvin hänen daaliansa ovat kukkaan ehtineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eila vinkistä, voisinkin ottaa hallaharson myös käyttöön!

      Poista
  6. Daaliat ovat hurjan kauniita! Itselläni ei ole niitä kukkia, mutta moni on laittanut juurakot kyllä ihan suoraan penkkiin:)

    Kivaa viikkoa!♥

    VastaaPoista
  7. Itse suorakylvin kukkapenkkiin viime vuonna joka oli kurja ja sateinen, ehti hyvin kukkia! Tänä vuonna esikasvatan, koska sitten siitä huikeasta kukinnasta saa kuulemma nauttia kuukauden enempi. Hienoja joka tavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että ehtivät kukkia sateista ja huonoista keleistä huolimatta! Mullakin oli viime kesä vähän vaisumpi tuon kukinnan kanssa, kuin sitä edellinen. Ovat kyllä upeita :)

      Poista
  8. Moikka!

    Mä istutan suoraan hyvin kunnostettuun penkkiin. Paikka on aurinkoinen ja
    Lohjalla. ;) Nää "jorriinit" ovat hyvin vanhaa kantaa.
    Aurinkoista Ihanaa viikkoa!
    Mare =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Mare! Kiva, kun tulit vielä takaisin :)

      Mulla on hyvin samanlainen tuo paikka, kuin sullakin ;) Taidan siis myös laittaa suoraan maahan!

      Ihanaa viikkoa sullekin!

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Dahliat on kyllä tosi kauniita. Itselläni ei juurikaan ole kokemusta näistä, mutta tänä vuonna ajattelin kokeilla miten onnistuu meidän kukkapenkissä. Juurakkojen talvehtimiseen sopiva paikka pitäisi vielä löytää. Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Tuosta sopivasta talvehtimispaikasta mulla ei olekaan tarkkaa tietoa muuten, kuin ettei pakkaselle saisi mennä. Meillä on aikaisemmin talvehtinut kellarissa, jossa pieni ikkuna. Tosin suuren osan talvesta ikkuna on lumen peitossa, joten valoa eivät kyllä juurikaan saa.

      Mukavaa viikkoa sullekin :)

      Poista